Kuopio tarvitsee yrittäjiä

Kuopio tarvitsee yrittäjiä

Kuopio elää työstä ja yrittäjyydestä. Ilman yrittäjyyttä meillä ei ole työpaikkoja. Ilman työpaikkoja meillä ei ole hyvinvointia. Ilman hyvinvointia ei kuopiolaisista voida pitää huolta. Tämän ajatteluketjun pitäisi olla rakkaalla kotikaupungillamme selvä. Valitettavasti näin ei ole.

Aloitetaan kaupungin viimeisemmästä tempauksesta. Kuopion kaupunki päätti tehdä Postin kanssa pilottihankkeen kotihoitoon liittyen. Samalla kun posteljoonit jakavat vanhuksille päivän Savon Sanomat, hoitaa hän myös tulevaisuudessa myös lääkkeiden jaon sekä muut toimenpiteet. Moniosaajia Postilla näköjään riittää.

On tärkeää, että kotihoidossa olevat saavat apua. Meillä on paikallisia yrityksiä, jotka kykenevät auttamaan. Mielestäni on käsittämätöntä että Kuopio ei aseta hankinnoissaan etusijalle paikallisia yrityksiä, jotka työllistävät paikallisia ihmisiä. Kannatan vapaata markkinataloutta, mutta kyllä kansalliskonservatiivina haluan asettaa paikalliset yritykset etusijalle. Kuopio ja kuopiolaiset ensin.

Olen itse toiminut nyt Kuopiossa yrittäjänä kaksi vuotta. Olen saanut kunnian tutustua erilaisiin yrityksiin, yrittäjiin ja työntekijöihin. Meiltä löytyy huikea määrä osaamista ja nyt tarvitaan kaupungin osalta rohkeutta mahdollistaa työllistäminen ja yrittäjyys Kuopiossa. Mitään hyvävelipeliä emme Kuopioon kaipaa, mutta rohkeutta sitäkin enemmän. Tehdään yhdessä Kuopiosta Suomen paras kaupunki yrittäjää ja työllistää.

Samuli Voutila