Kategoria: Yleinen

Yleinen

Lahjoitan 10% luottamuspalkkioistani kuopiolaisten kehitysvammaisten hyväksi

Olen päättänyt luovuttaa kunnallisista luottamuspalkkioistani vaalilupaukseni mukaisesti 10% Kuopiolaiseen hyväntekeväisyyteen. Pitkän harkinnan ja erinomaisen tapaamisen pohjalta Kuopion Hoiva ry on lahjoituskohteeni. He tekevät tärkeää työtä kehitysvammaisten hyväksi. Juuri niiden ihmisten, jotka ovat täysin syyttömiä tilaansa ja kaipaavat eniten meidän apuamme. Kuopion Hoiva ry on osa Kehitysvammaisten tukiliitto ry:tä.

Työ Kuopion ja kuopiolaisten eteen siis jatkuu. En velvoita ketään lahjoituksiin. Kannustan siihen toki. Minä toimin arvojeni ja äänestäjilleni antamien lupauksiani pohjalta. Sain myös palaverissa Kuopion Hoiva ry:n puheenjohtajan kanssa tärkeää tietoa siitä, missä jamassa Kuopion kaupungin tilanne kehitysvammaisten tukemisessa on. Tilanne ei suoraan sanottuna ole kovinkaan mairitteleva. Tähän asiaan tulen varmasti palaamaan syksyllä, kun valtuustokausi taas alkaa.

Perussuomalaisissa sana pitää. Pidän sen mitä vaaleissa lupasin. Kuopio ja kuopiolaiset ensin.

Yleinen

Ensimmäinen valtuuston kokous

Pidimme eilen ensimmäisen kaupunginvaltuuston kokouksen. Esityslistalla oli lähinnä valtuuston järjestäytyminen ja luottamuspaikkojen vahvistaminen puolueiden neuvottelujen pohjalta. Lisäksi keskustelimme muutamasta valtuustoaloitteesta, erityisesti 65-vuotta kansaneläkettä saavien maksuttomista liikuntapalveluista. Palaan siihen myöhemmin tässä kirjoituksessa.

Luottamuspaikat menivät kuten puolueet olivat sopineet. Omalta osaltani Aluepelastuslautakunta vaihtui joukkoliikennelautakuntaan aivan viime hetkillä. Syynä tähän oli erään puolueen irtaantuminen sovitusta. Olisimme toki voineet laittaa “kovan kovaa vastaan”, mutta suostuin joukkoliikennelautakuntaan puolueen edun nimissä. Tulen toki tekemään siellä yhtä tarmokkaasti töitä Kuopion ja kuopiolaisten eteen.

Sitten tuosta valtuustoaloitteesta. Perussuomalaiset oli tehnyt viime valtuustokaudella valtuustoaloitteen kansaneläkettä saavien (pienituloisten eläkeläisten) ilmaisista liikuntapalveluista. Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa reilut 1900 kansaneläkettä saavaa kuopiolaista.Talousvaikutukset siis kaupungin budjettiin eivät olisi olleet merkittäviä.

Äänestin valtuustoaloitteen palauttamista, kuten olimme ryhmäkokouksessamme sopineet (Palauttaminen tässä tapauksessa oli valtuustoaloitteen puoltamista, sillä lautakunnan ehdotus oli, että nykyinen huojennetut maksut eläkeläisille riittää). Perussuomalaisten sana pitää, toisin kuin muutamassa muussa puolueessa.

Pidin myös muutaman puheenvuoron aiheeseen liittyen. Korostin palauttamisen yhteydessä sitä, että aloite on hyvä ja kannatettava. Annoin kuitenkin evästyksenä tietoon sen, että kuopiolaisten veronmaksajien rahoista tulee pitää hyvää huolta. Ne ovat teidän rahoja, ei meidän päättäjien.

Valtuusto jää nyt kesätauolle ja aloitamme syksyllä taas. En osaa vielä sanoa koska joukkoliikennelautakunta kokoontuu, mutta palataan siihen kun aika koittaa.

Yleinen

Puoluekokouksesta

Perussuomalaiset piti ikimuistoisen puoluekokouksensa viime viikonloppuna Jyväskylässä. Puoluekokous oli puolueemme tähän astisista puoluekokouksista merkittävin, sillä 20-vuotta puoluetta ansiokkaasti johtanut Timo Soinijättäytyi pois puheenjohtajan paikasta. Kiitos vielä kerran Timolle näistä vuosista. Ilman esiintymistäsi 2006 presidentinvaaleissa, en olisi löytänyt tietäni Perussuomalaisiin.

Uusi puheenjohtajamme on Jussi Halla-aho ja tuen häntä 100%. Uskon, että Jussin johdolla saamme tehtyä puolueestamme jälleen suuren ja aatteemme kehittyy kansallismielisempään suuntaa. Tarvitsemme puolueena terävöytymistä ja muutosta, ja Jussi tarjoaa tämän.

Vaikka uuden puheenjohtajamme painopisteet ovat erityisesti äänestäjillemme tärkeissä asioissa, kuten maahanmuutossa ja EU-politiikassa, totesi hän myös itse Perussuomalaisten olevan silti yleispuolue. Puolustamme edelleen suomalaista työtä ja yrittäjyyttä. Meidän linjaamme määrittelevät puolueemme ohjelmat, ja onkin erikoista, miten mediassa on puhuttu nyt “uudesta Perussuomalaisesta puolueesta”. Puolue on edelleen sama, sen arvot ovat samat. Nyt on vain uudet vetäjät.

Sampo Terho on loistava politiikko, ja olenkin todennut hänen olevan monessa mielessä poliittinen esikuvani. Fiksu, sanavalmis ja osaava. Toivon hänen jatkavan aktiivisesti puolueessamme ja tekevän työtä Isänmaan ja aatteen eteen. Perussuomalaiset tarvitsevat Sampo Terhoa.

Henkilövalinnat aiheuttavat aina tunteita. Osa pettyy, osa iloitsee. Me kaikki olemme perussuomalaisia. Oli jäsenemme sitten nuoria, vanha, nuiva tai SMP-taustainen. Meidän todelliset vastustajamme ovat aivan muualla kuin puolueemme sisällä. Lähdetään nyt rakentamaan yhdessä entistä parempaa Perussuomalaista puoluetta. Siihen työhön tarvitaan meitä kaikkia.

Yleinen

Luottamuspaikat tiedossa

Perussuomalaisten Kuopion valtuustoryhmä on nyt järjestäytynyt 29.5. Minut on valittu ryhmän varapuheenjohtajaksi. Kiitos ryhmälle luottamuksesta!

Lisäksi minua esitetään Aluepelastuslautakunnan jäseneksi. Lopullisen päätöksen tekee valtuusto 12.6. On kunnia saada mahdollisuus toimia Pohjois-Savon turvallisuuden edistämiseksi. Turvallisuuden edistäminen Kuopiossa ja Pohjois-Savossa sopii mainiosti kansalliskonservatiiviselle poliitikolle.

Ryhmämme tulee perustamaan myös entistä parempia tiedostuskanavia, jotta te, arvoisat äänestäjämme, saisitte työstämme entistä tehokkaammin ja paremmin lisäinfoa. Luonnollisesti tulen kertomaan omasta työskentelystäni blogini kautta kuten tähän asti.

Ylpeänä ja nöyränä eteenpäin. Kiitos luottamuksestanne!

Yleinen

Tilannepäivitys äänestäjilleni -aika lunastaa myös vaalilupaus

Alle kaksiviikkoa ja aloitan virallisesti kaupunginvaltuutettunanne Kuopiossa. Tällä hetkellä luottamustehtävien paikkaneuvottelut ovat vielä kesken, joten niiden osalta ei ole vielä raportoitavaa. Ilmoitan niistä heti kun sen aika on.

Tulevan valtuutetun työ alkaa kuitenkin jo tässä kuussa. Kuopion kaupunki järjestää valtuustoseminaarin 29.5. Tuleva valtuusto käsittelee siellä kaupungin tulevaa strategiaa. Viimeisen silauksen strategia saanee elo-syyskuussa.

Tämän lisäksi tapasin viime viikolla Kuopion yrittäjiä ja muita yrittäjävaltuutettuja. Yksi tärkeimpiä teemojani tulevalla valtuustokaudella on työ ja yrittäjyys. Tarvitsemme Kuopioon lisää yrittäjiä, jotta mahdollisimman monelle kuopiolaiselle löytyy myös tulevaisuudessa töitä.

Nyt on myös aika lunastaa yksi vaalilupauksistani. Lupasin ennen kuntavaaleja, että mikäli tulen valituksi, lahjoitan luottamuspalkkioistani 10% kuopiolaiselle hyväntekeväisyysjärjestölle. Otan enemmän kuin mielelläni vastaan ehdotuksia teiltä. Ne voi laittaa minulle sähköpostilla samuli.voutila@gmail.com. Toivon ehdotuksia ja perusteluja 12.6 mennessä. Tällöin on myös ensimmäinen valtuuston kokous.

Yleinen

EU ei suojele meitä sotilaallisessa kriisissä

Euroopan Unioni ei ole puolustusliitto. Sitä se ei tule myöskään olemaan. Silti usein Suomessa valheellisesti väitetään, että jäsenyys EU:ssa on myös turvallisuuspoliittinen kysymys.  Viimeksi näin väitti kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen. Hänen mielestään puolueemme nostamat ajatukset mahdollisesti kansanäänestyksestä EU:ssa, ”tuhoaisi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan, koska menettäisimme mm. solidaarisuuslausekkeen ja yhteisvastuulausekkeen”. Tarkistellaanpa hetki sitä lauseketta.

Lissabonin sopimuksen mukainen solidaarisuuslauseke kuuluu kokonaisuudessaan näin: ” Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.” Eli käytännössä esim. Portugali voisi toisen maailmansodan tapaan lähettää meille kontillisen sardiineja. Kyseinen artikla ei velvoita EU:n jäsenmaita auttamaan Suomea sotilaallisesti, mikäli Suomeen hyökättäisiin. Ja miksi auttaisivat, kun selkeä enemmistä EU:n jäsenmaista kuuluu sotilasliitto Natoon?

Suomen turvallisuuspolitiikka ei voi perustua ”toivotaan, toivotaan” ajatteluun. Sen tulee perustua faktoihin ja realismiin. Syventyvä puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on kaunisajatus, mutta Ruotsilla ei ole riittävää sotilaallista voimaa aitoon puolustusliittoon Suomen kannalta. Siksi meidän tulee kehittää ja vaalia vahvaa omaa armeijaamme, kuten viisas puolustusministerimme hallituksessa onkin tehnyt.

Olen saanut kunnian keskustella niiden kunniakansalaisten kanssa, jotka pelastivat maamme itsenäisyyden toisessa maailmansodassa. Heidän viestinsä on ollut vahvasti se, että yksin ei tule jäädä. Tästä olen samaa mieltä. Toivottavasti kansanäänestys Natosta Suomessa on mahdollinen lähitulevaisuudessa, sillä Suomi ja suomalaiset ansaitsevat ikuisen ”Nato-option” sijaan rehellisen vastauksen siihen, miten ja kuinka järjestämme maamme puolustuspolitiikan tulevaisuudessa. Itse äänestäisin kyllä.

Yleinen

Kielivapaus voittaa

Hallitus on tehnyt tänään historiallisen päätöksen kielivapauden kannalta. Yli 2200 nuorta pääsee eroon pakkoruotsin kahleista ja saavat opiskella laajasti erilaisia kieliä tulevaisuudessa. Kannustankin kuntia hakemaan aktiivisesti kielikokeilun piiriin ja tulen myös tulevalla valtuustokaudella esittämään asiaa myös Kuopiossa.

Työ kielivapauden eteen ei ole syntynyt tyhjästä. Vuonna 2012 esiinnyin A-studiossa, jossa sovitusti silloisen puheenjohtajamme Simon Elon kanssa sovimme, että esitän kansalaisaloitetta kielivapauden puolesta. Syöttiin tartuttiin ja vuonna 2013 Suomalaisuuden liitto, Perussuomalaiset Nuoret ja Kokoomusnuoret tekivät kansalaisaloitteen kielivapauden puolesta. Aloite ei mennyt sellaisenaan läpi viime eduskunnassa, mutta onneksi alueellinen kielikokeilu sai eduskunnan luottamuksen.

Kielivapaus on tulevaisuutta. Kielipääomaa rajoittanut pakkoruotsin kahleet tulevat murtumaan tulevaisuudessa ja erilaisten kielten osaamisen taso sitä myöten kasvamaan. Olen erittäin tyytyväinen hallituksen päätökseen ja kiitän puoluettamme asian eteenpäin viemisessä. Suomen historiassa kääntyy nyt uusi aikakausi. Kielivapaampi sellainen.

Yleinen

Kiitos äänestäjilleni

Luottamuksellanne minut valittiin sunnuntaina Kuopion kaupunginvaltuustoon. Sain 409 ääntä  ja pääsin ensikertalaisena valtuustoon. Kiitos siis teille kaikille! Tulen olemaan luottamuksenne arvoinen.  Kuopio ja kuopiolaiset ensin.

Nyt kun vaaleista on muutama päivä, olen kerennyt hieman miettimään sekä skaalaamaan omia tuntemuksiani niihin liittyen. Henkilökohtaisesta vaalimenestyksestä olen iloinen ja nöyrä. Valtakunnallisesta kannatuksestamme olen pettynyt, mutta uskon että tulemme nousemaan. Meidän pitää tehdä asioita paremmin ja kirkastaa linjaamme. Työ tekijäänsä kiittää.

Kuopiossa valtuustossa voimasuhteet muuttuivat. Keskusta nousi kaupunkimme suurimmaksi puolueeksi ja Vihreät ottivat selkeän vaalivoiton. Kuopiossa saimme 6 valtuutettua ja menetimme näin ollen kolme paikkaa. Vaalitulosta tulee pohtia niin paikallisyhdistyksessä, tulevassa valtuustoryhmässä ja piirissä. Peiliin pitää katsoa ja miettiä, miten voimme tuoda kansalliskonservatiivisia arvojamme paremmin esiin.

Omalta osaltani työ vasta alkaa. 1.6.2017 alkaen saan luottamuksellanne toimia kaupunginvaltuutettuna. Tulen pitämään tiukkalinjaa maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä, puolustamaan paikallista yrittäjyyttä sekä työllisyyttä, nostamaan nuorten asioita, asettamaan päätöksenteossa Kuopion ja kuopiolaiset etusijalle. Tulen kirjoittamaan valtuustotyöstäni ja tapaamaan kaupunkilaisia myös vaalien välissä. Politiikkojen tehtävänä on palvella kansalaisia, eikä kansalaisten politiikkoja. Ollaan siis yhteydessä myös tulevalla valtuustokaudella!

Parhain terveisin,

Samuli Voutila

kaupunginvaltuutettu

Yleinen

Kuopio tarvitsee yrittäjiä

Kuopio elää työstä ja yrittäjyydestä. Ilman yrittäjyyttä meillä ei ole työpaikkoja. Ilman työpaikkoja meillä ei ole hyvinvointia. Ilman hyvinvointia ei kuopiolaisista voida pitää huolta. Tämän ajatteluketjun pitäisi olla rakkaalla kotikaupungillamme selvä. Valitettavasti näin ei ole.

Aloitetaan kaupungin viimeisemmästä tempauksesta. Kuopion kaupunki päätti tehdä Postin kanssa pilottihankkeen kotihoitoon liittyen. Samalla kun posteljoonit jakavat vanhuksille päivän Savon Sanomat, hoitaa hän myös tulevaisuudessa myös lääkkeiden jaon sekä muut toimenpiteet. Moniosaajia Postilla näköjään riittää.

On tärkeää, että kotihoidossa olevat saavat apua. Meillä on paikallisia yrityksiä, jotka kykenevät auttamaan. Mielestäni on käsittämätöntä että Kuopio ei aseta hankinnoissaan etusijalle paikallisia yrityksiä, jotka työllistävät paikallisia ihmisiä. Kannatan vapaata markkinataloutta, mutta kyllä kansalliskonservatiivina haluan asettaa paikalliset yritykset etusijalle. Kuopio ja kuopiolaiset ensin.

Olen itse toiminut nyt Kuopiossa yrittäjänä kaksi vuotta. Olen saanut kunnian tutustua erilaisiin yrityksiin, yrittäjiin ja työntekijöihin. Meiltä löytyy huikea määrä osaamista ja nyt tarvitaan kaupungin osalta rohkeutta mahdollistaa työllistäminen ja yrittäjyys Kuopiossa. Mitään hyvävelipeliä emme Kuopioon kaipaa, mutta rohkeutta sitäkin enemmän. Tehdään yhdessä Kuopiosta Suomen paras kaupunki yrittäjää ja työllistää.

Yleinen

Kuopio ensin

Minulta on kysytty paljon, mitä tarkoitan ”Kuopio ensin” teemallani. Yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa sitä, että haluan asettaa Kuopion ja kuopiolaisten edun etusijalle päätöksenteossa, mikäli saan luottamuksenne tulevissa kuntavaaleissa.

Mitä Kuopion ja kuopiolaisten etusijalle laittaminen syvällisemmin tarkoittaa? Haluan toimia koko Kuopion valtuutettuna, aina liitoskuntiamme myöten. Vaikka olen itse kaupunkilainen, omaan laajat verkostot myös taajaman ulkopuolelta. Meidän tulee turvata kaikkien kuopiolaisten yhdenvertaisuus riippumatta siitä, asuuko hän maalla tai kaupungissa. Monet lupaukset liitoskuntien asukkaille on Kuopio valitettavasti pettänyt. Tähän asiaan on tultava muutos ja meidän tulee tehdä työtä myös syrjäseutujen eteen. Erityisesti peruspalveluiden toteuttamisessa ja lasten mahdollisuudesta käydä koulua kodin lähellä.

Toinen asia mitä Kuopion ja kuopiolaisten etusijalle asettaminen minulle tarkoittaa on se, että en tingi teidän edunvalvojana olemisesta. Tiedän että politiikassa on houkutus monella laittaa oma poliittinen urakehitys yhteisen edun eteen, mutta minulle politiikka on väylä ajaa tärkeiksi kokemiani asioita, eikä itsetarkoitus. Minulla on omayritys ja muutakin elämää politiikan ulkopuolella, johon voin aina halutessani palata. Minun toimeentuloni ei siis riipu poliittisista tehtävistäni.

Kolmas asia on se, että maailmanparannuksen sijaan, meidän pitää asettaa omat asiamme etusijalle. Kuopion talous on ollut jo vuosia kuralla, ja ihmettelen, miten silti meillä on varaa kasvattaa esim. pakolaisten vastaanottamista Kuopioon. Vaikka valtio tukeekin kuntia asiassa, jää silti tuen jälkeen taloudellinen sekä sosiaalinen vastuu Kuopiolle. Tästä syntyy kuluja meille kuopiolaisille veronmaksajille, vaikka maailmanparannuspolitiikot eivät sitä teille halua kertoa.

Rakkaat kuopiolaiset. Kuopio on paras paikka meille kuopiolaisille. Olen itse asunut myös muualla ja elämäni paras päätös olikin palata takaisin Kuopioon. Haluan omalta osaltani tehdä työtä rakkaan kotikaupunkimme eteen, myös valtuutettuna. Mikäli koet että valtuutetun tulee toimia Kuopion ja kuopiolaisten edunvalvojana, tiedät ketä äänestää kuntavaaleissa.