Kuukausi: huhtikuu 2019

Yleinen

Kiitos äänestäjilleni!

Eduskuntavaalit on nyt käyty ja kansalaiset ovat valinneet uuden eduskunnan. Omalta osaltani saamani äänimäärä ei tällä kertaa riittänyt, mutta olen siitä vilpittömän onnellinen! Yli 2800 äänestäjää luotti minuun ja ensikertalaisena uskallan olla tulokseen tyytyväinen. Viides sija Savo-Karjalan vaalipiirin listaltamme ei ole häpeäksi.

Myönnän, että tulos oli itselleni silti pettymys. Merkkejä parempaan tulokseen oli ilmassa, mutta valitettavasti realiteetit ja resurssit eivät tällä kertaa riittäneet.  Kuitenkin ääneni menivät perussuomalaisille ehdokkailla ja olivat omalta osaltaan takaamassa meiltä kolmen kansanedustajan läpipääsyä. Ja hienoja kansanedustajia saimmekin! Minna Reijosen kanssa olen saanut tehdä valtuustossa hienoa yhteistyötä, Sanna Antikaisen tunnen jo nuorisojärjestön ajoilta ja Jussi Wihosen opin tuntemaan vaalien alla. Onnittelut vielä kerran teille!

Jatkan työtäni Suomen ja suomalaisten eteen yrittäjänä ja kaupunginvaltuutettuna. Lisäksi lähden ensi heinäkuussa edustamaan isänmaatamme Hollantiin, jossa Nijmegenin sotilasmarssilla marssin 160km yhdessä muiden sotilaiden kanssa ympäri maailmaa. Siinä on seuraava iso projekti, johon valmistautuminen on alkanut jo tovi sitten. Vänrikki Voutila pääsee edustamaan maailmalle. Ei paha!

Mitä tästä eteenpäin? Jatkan kaupunginvaltuutettuna Kuopiossa ja seuraavat eduskuntavaalit ovat jo neljän vuoden päästä. Mikäli silloinen elämäntilanne sallii, hyvin todennäköisesti pyrin uudestaan ehdolle ja sitä kautta eduskuntaan. Nyt kuitenkin keskityn toviksi enemmän yrittäjänä toimimiseen ja läheisiini. Lisäksi minulla on muutama henkilökohtainen haave toteuttamatta, joihin voin nyt antaa enemmän aikaa. Olen pitkään halunnut alkaa tuottamaan omaa podcastia, joka käsittelee yhteiskunnallisia asioita. Nyt tähän projektiin riittää enemmän aikaa ja tiedotan siitä myöhemmin.

Kiitos vielä kerran ja ollaan yhteydessä!

Teidän,

Samuli Voutila